Olemme suunnittelutoimisto, joka on erikoistunut arkkitehtuuriin ja laajaan puutavara- sekä optimointiohjelmistojen kehitykseen. Rakennus- ja maisemasuunnittelusta vastaa Niina Näsälä.
Rakennusarkkitehti ja maisema-arkkitehti. Olen valmistunut LTO:sta rakennusarkkitehdiksi 1991 ja TKK:sta maisema-arkkitehdiksi 1999. Olin aluksi töissä erilaisissa suunnittelutoimistoissa ja hirsialan yrityksen palveluksessa, jonka jälkeen olen toiminut perheyrityksessä yli 20 vuotta.
Keskityn rakennussuunnittelussa omakoti-, pari- ja rivitaloihin sekä pienkortteleihin. Olen suunnitellut myös loma-asuntoja, varasto- ja teollisuushalleja, liikunta- ja liiketiloja sekä laajennuksia ja käyttötavan muutoksia.
Maisema-arkkitehtuurin puolella teen piha- ja aluesuunnitelmia. Maisema- ja rakennuspuolen yhdistäminen auttaa suunnittelussa kohteiden kokonaisvaltaista havainnointia ja rakentamisen liittämistä ympäristöön.
Toimin yleensä pääsuunnittelijana rakennussuunnittelukohteissani. Teen pääsuunnittelua myös omakotitalokohteisiin, jotka eivät ole itseni suunnittelemia. Pääsuunnittelussa olen usein rakennuttajan tukena myös jo hanke- ja luonnossuunnittelussa sekä rakennuksen sijoittelussa.